Hääpäivä on tärkeä päivä hääparin elämässä. Valokuvat ja hääkuvaus tulevat ilmentämään tätä päivää ja säilyttämään muistot. Siksi onkin tärkeää valmistautua huolella myös hääkuvaukseen.

Hääkuvaus ja sen suunnittelu

Hääkuvaus kokonaisuutenaan lähtee liikkeelle hääparin kuvaustarpeiden kartoituksesta. Ensin käydään läpi ja valitaan parille sopiva hääkuvauspaketti (täällä tarjoamiani häävalokuvauspaketteja). Kuvaussopimuksen tekemisen jälkeen lähetän hääparille tarvittavan suunnittelumateriaalin, jonka pohjalta alamme yhdessä hääparin kanssa työstämään hääkuvauksen alustavaa suunnitelma.

Hääpari sateenvarjon alla
Hääkuvauksessa on otettava huomioon myös säävara, joka ottaa huomioon niin aurinkoisen kun sateisenkin sään

Hääkuvauspalaveri hääparin kanssa

Hieman lähempänä hääpäivää tapaamme suunnittelupalaverin merkeissä. Tällöin käymme läpi koko hääpäivän aikataulun ja järjestelyt. On hyvä huomata että tässä vaiheessa hääpäivän suunnitelman ei tarvitse olla vielä lopullinen. Palaverin päätarkoitus on päästä yhteisymmärrykseen hääkuvauksen alustavasta suunnitelmasta suhteutettuna hääpäivän kulkuun. Lisäksi sovimme hääkuvaukseen liittyvistä toiveista tarkempine aikatauluineen.   

Talvikuvauksissa suunnittelu on erityisen tärkeä, on otettava huomioon valon vähyys ja kylmät olosuhteet.

Hääkuvauspaikkojen kartoittaminen

Suunnittelupalaverin jälkeen pidän edelleen yhteyttä hääpariin mahdollisten muutosten varalta, mutta palaverin pohjalta alan jo kartoittamaan hääkuvauspaikkoja ja kuvausaikataulua. Kartoitusta tehdessäni otan huomioon myös erilaiset epävarmuustekijät, kuten sääolosuhteet ja luonnonvalon suunnat. Käytännössä tämä tarkoittaa myös vaihtoehtoisen kuvauspaikkasuunnitelman tekemistä.   

Hääkuvauspaikkojen kartoittaminen on tärkeä myös tilanteissa jossa kuvaus tapahtuu illan hämärtäessä, jolloin kuvaus vaatii lisävaloja

Häiden kuvaaminen

Itse hääkuvaus, lukuun ottamatta häämuotokuvausta tapahtuu huomiota herättämättä. Pyrin pysyttelemään mahdollisimman huomaamattomana taustalla dokumentoiden tilanteet juuri sellaisena kuten ne tapahtuvat. Hääpäivän tarinan pyrin siivittämään kuvilla hääparista, häävieraista ja yksityiskohdista (kuvia voi katsella tältä sivulta). Kaiken tämän tallennan käyttäen ammattikameroita ja linssejä sekä tarvittaessa käsisalamoita. 

Kun häiden kuvaaminen on suunniteltu alusta loppuun on kuvaaminen riemukasta ja helppoa kaikille osapuolille

Ota rohkeasti yhteyttä

Palkataksesi minut hääkuvaajaksesi voit ottaa yhteyttä, joko soittamalla tai yhteydenottolomakkeen avulla. Voit myös lukea perustiedot minusta. Lisää kuviani voit käydä katsomassa Facebook-sivuillani.